Hippi Kukka Woodstock

Tänä viikonloppuna kisattiin Purinalla HAU:n omat kisat. Eilen olin ykkös-kakkosluokkien kisoissa työntekijänä ja kylläpäs oli kiireinen päivä. Päivän pelastus oli se, että Tinka ja Laura tekivät aamun ekalla radalla aivan uskomattoman hienon nollan ja siirtyivät kakkosluokkaan kisaamaan loppupäiväksi! Rata oli niin upea, että melkein tippa tuli linssiin (mutta ei tullut, koska hermoilin toimistokiireitä samaan aikaan, enkä kerinnyt hirveästi fiilistelemään). Tinka on mieletön, kyllä niin paras agilitykoira! Rata tässä. Voitte kaikki katsoa aivan pysäyttävän hienon suorituksen. Hipin hieno hieno Tinka-vaavi <3

Tänään sitten oli vuorossa kolmosluokkien kisat ja olin ilmonnut Hipin kahdelle hypärille. Näin siksi, että näissä kisoissa kokeiltiin aivan uutta systeemiä: ohjaajat tutustuivat ensin kahteen rataan peräkkäin, jonka jälkeen molemmat radat myös alkoivat pyöriä. Agirata alkoi aina kymmenen minuuttia ennen hyppyrataa, eli jos osallistui molemmille radoille, niin suoritti kaksi rataa lähes peräkkäin kymmenen minuutin lepotauolla. Onneksi tajusin jo etukäteen, että musta ei tuohon olisi tällä hermorakenteella...Joten siksi vain hypärit tänään ja eipähän tarvinnut jännittää edes niitä kontakteja.

Ensimmäinen rata levisi aivan käteen alusta alkaen. Hylly tuli siitä, että suoran putken jälkeen olisi pitänyt hypätä hyppy takaakiertona, mutta olin niin auttamattomasti Hipistä jäljessä, että suoraanhan se sen hyppäsi. Muutenkin oma liikkuminen oli normaaliakin tahmeampaa ja tuntui, että koira sinkoaa ja kaarrattaa ja ite rämmin siellä perässä. Laura antoi radan jälkeen palautetta, että KÄSKYTÄ sitä koiraa ja LIIKU. Olin kuulemma ihan hiljaa koko ekan radan. Varmaan olin niin paniikissa :D

Toinen hypäri näytti edellistäkin hankalammalta. Taas meinasi hiipiä pieni ahdistus, "tää on liian vaikee meille plaa plaa plaa", mutta jotenkin sisuunnuin ja ennen starttia sain aika hyvin psyykattua itseni määrätietoisemmaksi. Valsseja, valsseja... Onneksi myös päällejuoksuja, jotka meillä toimii aika kivasti. Hippi taipuu huomattavasti heikommin vasemmalle kuin oikealle ja valssatessa etenkin vasemmalle käännöksissä rimat saattaa helpostikin tippua jos oon yhtään myöhässä. Etukäteen mietin, että jos rimat pysyy kannattimissaan, niin ollaan kyllä onnistuttu enemmäin kuin hyvin. Ja niinhän ne pysyi! Oikeastaan ainut varsinainen moka radalla oli (taas) suoran putken jälkeen. Siinä oli lähellä suoraan edessä hyppy, mutta pitikin kääntyä suoraan taaksepäin ja Hippi kävi kieltämättä pelottavan lähellä tuota hyppyä. Mutta kääntyi onneksi viime hetkellä oikeaan suuntaan. Maalissa oli niin hyvä fiilis, hoin Hipille vaan varmaan monta minuuttia "Sairaan hieno koira, sairaan hieno koira!" :) Ja se ON sairaan hieno koira! Eihän me teknisesti mitään kovin taitavia olla (lähinnä minä en ole), mutta Hippi tekee kyllä aina parhaansa ja yrittää parhaansa mukaan ymmärtää, mihin mä sitä ohjaan. En edes uskaltanut ajatella, että oltais voitettu tuo rata, mutta niin vain kävi, että meidän aika oli luokan nopein. Siten saatiin toinen hyppyserti! Nyt saadaan ottaa vastaan seuraava hyppyserti vasta marraskuussa ja silloin Hipin on mahdollista saavuttaa Suomen hyppyvalion arvo. Se, että me ei saada ottaa vastaan sertiä, on kyllä aivan huisia, hih. Erityisen ylpeä tässä sertissä olen siitä, että se tuli oikeasti vaikealta radalta. Oon kai jotenkin alemmuuskompleksinen, kun aina ajattelen sillä tavalla, että no me voitettiin, kun rata oli niin helppo ja muut jotenkin vahingossa epäonnistui. Mutta nyt oikeasti rata oli vaikea ja me selätettiin se!

On ollut tavallaan huojentavaakin todeta itselleen, että olen tosi keskinkertainen ohjaaja. En ole todellakaan kovin kummoinen, mutta kun on jaksanut treenata ja sattuu omistamaan hienon koiran, niin on mahdollista saada hyviäkin tuloksia välillä. Ja olen jotenkin lakannut ruoskimasta itseäni siitä, että valssaan helposti myöhässä tai muuten vaan jäädyn radalla. Siten pystyn nauttimaan tästä harrastuksesta enemmän, kun tavoitteet ei ole katossa ja odotukset omien suoritusteni suhteen eivät ole epärealistiset. Näillä mennään ja nautitaan! Kiva yksityiskohta näistä kisoista oli vielä muuten se, että kaikki meidän keskiviikkoryhmäläiset voittivat jonkun radan: Fläkt, Siisti, Tinka, Hippi ja Bruno :)

Nyt en ole ilmoittanut Hippiä kisoihin, tuntuu, että elämä on ollut aika hektistä ja tarvitsen ihan oikeasti vapaapäiviä välillä. Jonkunlainen tauko on siis suunnitteilla, mutta ainakin toukokuu jatketaan vielä Niinun treeneissä.

Mitenköhän nämä agilitykisat menevät meillä näin vuoristorataa :D

Seinäjoella olimme siis kisaamassa viime viikonloppuna ja olin ilmoittanut Hipin hypärille ja kahdelle agiradalle. Jännitys kisa-aamuna oli aivan KAMALA, järkyttävä, yököttävä. Mikä mua vaivaa? Just ja just sain nieltyä aamupalaksi yhden ruisleivän. Jotenkin sain psyykattua itseni kuitenkin edes suhteellisen järkevään olotilaan. Ajattelin, että mennään tekemään "meidän juttua". Tehdään ne kohdat, mitkä osataan, yhtä hyvin kuin treeneissä ja loput improvisoidaan. Ja niinhän siinä taisi käydä :D

Kisa alkoi Tuija Kokkosen hypärillä. Mukava rata, ei mitään ihmeellistä. Tokalle hypylle tehtiin pakkovalssi, mikä onnistui hyvin, jes. Sitten viides este oli pujottelu ja Hippi paukkaa helppoon avokulmaan about kolmanteen väliin...En tiedä, seisoinko sen linjan edessä tai jotain. No, pakka hajos vähän siihen ja loppurataa räpiköitiin jonkun aikaa ennen kuin päästiin maaliin tuhannen hylyn kautta :D

Seuraava rata oli Salme Mujusen agilityrata ja täytyy sanoa, että oli hänen tyylilleen uskollinen rata. Alkusuora oli vaatimattomasti kentän toisesta päästä toiseen päähän: hyppy, pituus, rengas ja kaksi suoraa putkea peräkkäin. Täytyi kiittää luojaa, että Hippi pysyy lähdössä! Kävelinkin kentän puoleen väliin Hippiä kutsumaan. Vähän kyllä jännitti, että pysyykö se siellä odottamassa. Radan kolme viimeistä estettä olivat ihan megakinkkisiä ja monen koirakon rata kaatui radan loppuun. Täytyi myöntää, että vielä radalle mentäessäkään mulla ei ollut oikein hyvää vaihtoehtoa noista esteistä selviämiseen...Hyvä taktiikka. Joten olin enemmän kuin hämmästynyt, kun selvittiin maaliin puhtaalla radalla (aika -12,22)! Rata oli jopa suht sujuva, lukuunottamatta ehkä juuri sitä loppua, mutta siinä nyt ei auttanutkaan muu kuin jotenkin räpiköidä se läpi :D Suunnitelman persjättö-valssi-välistäveto-takaakierto vaihtui suurinpiirtein takaaleikkaus-valssi-räpellys-poispäinkäännökseksi. Älkää kyselkö enempää! Tuolla nollalla tultiin toisiksi ja saatiin ensimmäinen agiserti. Nyt on siis sekä agility- että hyppysertitili avattu. Uskomatonta!

Kolmas rata oli taas Mujusen agilityrata ja paineita oli nolla, mutta tulos silti NOLLA (-12,95). Rata oli oikeastaan aika helppo (ainakin verrattuna edelliseen). Silti mamoilin yhden kohdan enkä uskaltanutkaan tehdä persjättöä, mutta kun pisti jalkaa toisen eteen, niin selvisi toistakin puolta ohjaamalla. Yksi hyvinkin täpärä pelastus piti tehdä, kun tein yhden valssin noin tunnin myöhässä...Tälläkin radalla tultiin toiseksi, Espera-vesikoiran voittaessa. Sertiä ei saatu, koska kaikki kolme sertiä pitää olla eri tuomareilta.

Hassua, että meillä on nyt sekä tuplanolla että voittonolla, mutta ei yhtään "irtonollaa". Tuskin yritetään niitä kerätäkään, sillä ajatus pienestä tauosta siintää mielessä. Mulla on jo pidempään ollut hieman kisaväsymystä ilmassa ja uskon, että tauko tekisi koirallekin tosi hyvää. Saattaa siis olla, että kesäkuussa minä ja Hippi mökkeilemme, syömme jäätelöä ja toinen meistä kaivaa kuoppia.

Pitkästä aikaa kävimme Hipin kanssa kisaamassa yhden agiradan ja yhden hypärin. Tavoitteena oli kaksi asiaa a. oma jännitys ei lamauta täysin b. Hippi pysähtyy jokaiselle kontaktiesteelle ja joutuu odottamaan vapautuskäskyä jonkin aikaa. 

Päivä alkoi hypärillä, joka oli kyllä aika kinkkinen. Tavoite a ei ehkä ihan täysin toteutunut, koska ennen lähtöä tuntui kuin joku olisi työntänyt seipään mun selkärankaan ja jalkoihin. Meno tuntui melko töksähtävältä, mutta selvittiin vitosella maaliin. Kakkosrima tuli alas kökön "ennakoivan valssin" takia. Karon kännykästä katsottuna meno ei vaikuttanut niin tahmealta, miltä se tuntui. Hävisimme reilun sekunnin voittajalle, joten ilmeisesti kenelläkään ei tullut ihan sujuvinta mahdollista rataa. 

Agiradalle mentäessä etukäteen hirvitti vähän vaaralliset lähestymiskulmat keinulle ja puomille. En ihan ymmärrä, miksi tuomarit tällaisia harrastavat. Piti todella tarkasti itse suoristaa koiran reitti molemmille esteille. Hippiähän kontaktit imee kuin magneetit, joten pelkäsin, että se ryntää vinosti puomille ja tippuu sieltä. Siksi teinkin jonkun ihme muuvin juuri kun Hippi hyppäsi puomia ennen olevan hypyn ja rima tippui. Hylky tuli loppupätkällä, kun suoran putken jälkeen en ehtinyt työntää Hippiä hypyn taakse, vaan se hyppäsi sen väärinpäin. Hippi pysähtyi kontaktit kuuliaisesti, mistä olin enemmän kuin tyytyväinen. Tarvitaan rutkasti tällaisia kisanomaisia "treenejä", että saan tarpeeksi luottoa Hippiin. Ehkä pitäisi käydä epiksissä, mutta oon vaan viikolla yksinkertaisesti niin poikki, että treeni-iltojen lisäksi en vaan oo kyennyt lähtemään julkisilla Ojankoon tms. Ehkä me sit käydään virallisissa kisoissa epistelemässä ja seisomassa kontakteilla :D Tokalla radalla olin jo rennompi, joten ehkä tavoite a toteutui edes jollain tasolla. Ei musta taida ikinä mitään kylmähermoista kisaajaa tulla, mutta jos pääsisin sille tasolle, että olo ei enää ylittäisi epämiellyttävyyskynnystä, niin olisin tyytyväinen :D Suuri asia, mikä mun jännitykseen vaikuttaa, on Hipin epäluotettavuus kontakteilla. Täytyy sinnikkäästi nyt treenata niitä pahoilla häiriöillä treeneissä, niin saadaan edes jollain tavalla samanlaiset kierrokset koiralle kuin kisoissa. Ja minä en saa kisoissa sipsutella mitenkään muka varmistellen niitä kontakteja, vaan mennä yhtä itsevarmasti kuin treeneissäkin. Agiradalta täytyy vielä mainita, että Hippi suoriutui tosi hyvin hankalasta keppikulmasta, jossa rengas syötti suoraan kakkosväliin. Hyvä Hip!

Kisoissa tuli tehtyä itsestäni sellainen huomio, että nyt kun ollaan treenattu paljon sellaista pientä piiperrystä, jossa aina otetaan kohta uusiksi, kun joku kohta valahtaa tms niin oli hieman vaikea keräillä itseään aina niissä kohtaa kun rata ei kulkenutkaan ihan oman etukäteissuunnitelman mukaan. Tätä täytyy kyllä treenata, koska aika harvoinhan kisoissa tulee ihan täydellisiä ratoja. Aina joku kurvi menee vähän pitkäksi tai koira onkin vähän eri kohdassa, mitä oli ajatellut ja pitää vaan sopeutua ja taistella loppuun asti. Eli lisää nollatreeniä treeniradoilla!

Tällä viikolla käytin Hipin myös fyssarilla ja oli tosi mukava kuulla, että jumpat ja venytykset ovat tuottaneet tulosta ja Hippi oli paljon paremmassa kunnossa kuin viime käynnillä. Jatkamme venytyksiä ja jumppia niin Hippi pysyy jatkossakin vetreänä!

Tikru käväisi uudestaan tutkituttamassa öögansa ja kilpparinsa. Kaikki ok ja tgaa edelleen negatiivinen. Hienoa!

Hippi vietti pääsiäislomansa Maijan, Juhanin sekä vesikoiriensa Nemin ja Mökön huostassa. Tässä hoitopaikassa on kaiken muun hyvän lisäksi se kiva puoli, että yleensä saan sähköpostiini hoitojakson päätyttyä hirrrween kivoja kuvia! Kiitos miljoonasti hoitopaikasta ja näistä kuvista! Kaikki kuvat on ottanut siis Juhani Majanen. Hienoja :)

Jotenkin tässä minun koirassani on aina asunut pieni suuruudenhullu...

Tämä kaivamisleikki ei lopu koskaan.

Järsk, järsk, järsk. Miksiköhän eläinlääkäri kysyi hampaitani katsoessaan, että syönkö paljon keppejä. Ai että syönKÖ!? Tosin omistaja on hieman tätä hommaa viime aikoina rajoittanut.

Heitäksä tän?

Loppuhymy

Hoitopaikassa oli mennyt ihan kivasti, paitsi että pieni tapahtumasarja hieman häiritsi Maijan unta Hipin hoitojakson ensimmäisenä yönä. Kävi nimittäin niin, että kun tulin kiirastorstaina töistä, minua kohtasi olohuoneessa miellyttävä yllätys: Hippi oli vetänyt hyllyn päältä mun treenirepun, joka oli edellisenä iltana ollut mulla mukana treeneissä. Reppu on niin sanotusti pillanpäreinä, revitty raa'asti kyljestä auki ja poistettu muutenkin repun turhia osia, kuten kantokahva jne. Repussa oli kaikeksi epäonneksi (tai no, kenen kannalta nyt asiaa katsookaan) hillitön määrä koiran namipaloja. Tuli nimittäin keskiviikkona tosi kiire treeneihin ja nakkasin reppuun lähtiessäni noin puoli kiloa nameja sisältäneen pussin kokonaan. Hippi oli sitten vetänyt hyvällä omallatunnolla kaikki nuo namit vatsaansa. Yöllä oli sitten herätellyt Maijaa moneen kertaan, kun mahassa oli alkanut  "hieman" kiertää. Paha sai palkkansa kakan muodossa. Anteeksi Maija vielä tämän ahneen porsaani aiheuttama kärsimys! Ja anteeksi anoppi, että ostamasi reppu kesti käytössämme alle kaksi kuukautta.

Viimeisimmässä agi.fi -lehdessä oli Vappu Alatalon kirjoitus kilpailujännityksestä. Monet jutut sopi mun tuntemuksiin kuin nenä päähän. Mullahan on kilpailuissa oikeasti, ihan fyysisesti paha olo. Eli voisin sanoa, että kilpaileminen on hieman epämiellyttävääkin. Älkää naurako, mutta näin se vain on. En muista Iksun kanssa aikoinani jännittäneeni ihan vastaavalla tavalla, mutta minusta tuntuu, että yksi asia, mikä mua Iksun kanssa helpotti oli se, että siihen pystyi luottamaan kuin kallioon. Hippi on taas vähän RAI RAI RAI, se karkailee treeneissäkin välillä lähdöstä jne, jos nyt sattuu vaan olemaan tarpeeksi kevättä rinnassa :D "Haittaakse?" vois olla Hipin motto. En oo oikein vielä keksinyt kurinpidollisia keinoja, jotka nk. haittais Hippiä. Yksi esimerkki siitä on, kun treenattiin tuossa joku aika sitten Niinulla kontaktihäiriöitä. Heitettiin siis palloa eteenpäin, kun Hippi astuu puomin alastulo-osuudelle. Sanoinkin Niinulle, että Hippi ihan varmasti  yrittää tulla suoraan läpi pallolle ja Niinu kysyi, että saako karjaista sille oikein kunnolla. Sanoin, että siitä vaan. No, sehän tuli suoraan läpi ja Niinu karjaisi niin, että minäkin säikähdin. Hipiltä tippui pallo suusta, mutta oli vaan vähän sen näköinen, että mitäs toi yks nyt tossa oikein hermoilee. Otettiin parit kontaktit ilman palloa ja sitten taas pallolla ja Hippi juoksee aivan vastaavalla vauhdilla kiinni palloon. Ei mitään epäröintiä, hidastamista, ei mitään. Että ei vissiin sitten haitannut. Nyt ollaan kyllä harjoiteltu tuota häiriötä ja onnistuu ihan hyvin. Mutta pointti olikin siinä, että Iksu olis saanut slaagin ja elämänpituisen trauman tuollaisesta, Hippi ei moista muista enää kahden minuutin jälkeen. Silti en vaihtais <3

Ei olla kisattu ollenkaan nyt. Elämässä on ollut kaikkea muuta ja jotenkin noi parit penkin alle menneet kisat onnistui vähän lannistamaan mua. No, onneksi on painostavia kavereita ja Karo ylipuhui mut ilmoittautumaan kisoihin. Treenattu ollaan pääsiäistä lukuunottamatta pari kertaa viikossa. Maaliskuussa olimme viikonlopun Tarun järkkäämässä Janita Leinosen koulutuksessa. Viime viikolla saatiin Anja Lehtiö meidän seuran treeneihin vierailevaksi kouluttajaksi ja oli kyllä mainio koulutus. Erityisen ylpeä olen Hipin pujottelutaitojen kehityksestä ja vähiten ylpeä siitä, että Hippi ei osaa vieläkään itsenäisesti radalla puomin kontaktia, jos lähden sivusuuntaan siten, että en juokse edes sivulla puomin alastulon "ohi": Anja sanoi, että saattaa olla, että joudun elämään sen asian kanssa (hänkin kuulemma joutuu kisakoirallaan). Aion silti vielä treenata tuota. Hippi osaa yksittäisenä esteenä puomilla vaikka mitä, mutta radalla se jotenkin seuraa niin paljon mun juoksusuuntia ja tahtia, että ei se vaan onnistu -toistaiseksi ainakaan.

Huomenna sitten Kaarinaan Jaakon oppeihin! Luulisi, että pikkuhiljaa alkais oma ohjaus parantua, kun saa käydä näin huipuissa koulutuksissa. Joku oppis varmaan vähemmälläkin ;) Loppukevennyksenä vielä samaisen hoitopaikan tekemä hieno animaatio blogin päähenkilöstä. Jekkuisaa kevättä omapäisyyden kuningatterelta!